|
|
Karjalan Maa, Tiistaina 24.7.2007 N:o 78
Tarina karhunkaatajasta nimeltä Väinö Heikkinen Kun karhunkaatajasta puhutaan, mieleen tulee ensimmäisenä iso, vihainen ja karvainen mies.
Karhunkaataja Väinö Heikkisen koti sijaitsee Jongunjoen korpimailla, reilu kolmisenkymmentä kilometriä Lieksasta pohjoiseen. Täällä korpivaltakunnassa lähin talo on kilometrin päässä, ja sekin on autioksi jäänyt. Venäjän rajalle matkaa tulee kymmenkunta kilometriä. Ihmisten kadotessa kaupunkeihin tilalle ovat vaeltaneet kontiot ja muut rajaseudun pedot. Tämän miehen luodista on moni karhu kokenut tiensä pään Lieksan takamailla. Kokoa Väinö Heikkisessä ei ole paljon, mutta sisua ja rohkeutta sitäkin enemmän. | Kun Väinön tupaan astuu, vastaan tulee pieni, hintelä ja siisti mies, jolla on ystävälliset kasvot. Joillekin karhunkaataja voi siis tuottaa pettymyksen, mutta tämä Karhu Väinö onkin totta eikä kansan keskuudessa levinnyt legenda.
Väinö on pistänyt pitkän ikänsä aikana nurin yli kolmekymmentä karhua. Se on aika paljon pieneksi mieheksi.
Pienestä pojasta karhunkaatajaksi
Väinö Heikkinen syntyi Jongunjoen rajaseuduille vuonna 1922. Näillä tienoilla petojen ja luonnon kanssa elämiseen kasvoi jo pienestä pitäen. Luonnon kurimuksessa oli opittava ottamaan omansa, mikäli mieli selviytyä. Metsästys olikin Heikkiselle ehdoton elämän jatke jo pienestä pojasta alkaen.
Rukajärvelläkin sotaväessä ollessaan Väinö onnistui hankkimaan luonnosta muonaa miehistölle.
- Ihan pienestä pojasta lähtien tuli harjoiteltua. Se oli tärkeää ennen talvisotaa, että sai lisäruokaa, Heikkinen muistelee.
Metsästyksen ohessa Heikkisen elanto koostui maanviljelyksestä ja savottatyöstä. Metsästys oli kuitenkin se laji, joka eniten kiehtoi miestä, ja josta Väinö sittemmin tuli maineikkaaksi kylällä.
Karhunkaato miesten laji
Muinaissuomalaisessa mytologiassa karhun kaatamisella on ollut oma pyhä merkityksensä peijaisineen kaikkineen. Se on myös ollut miehuuden koettelun riitti. Käydäänhän jo Seitsemässä veljeksessäkin painia karhun kanssa. Karhu on ollut aina erämaan herra, johon on tullut suhtautua syvällä kunnioituksella.
Nykyisin otsoa kohtaan tunnetaan jo ehkä sääliäkin, mutta tuolloin, noissa oloissa kyse oli selviytymisestä luonnon kanssa. Jongunjoen seutu on vielä nykyisinkin Suomen petoisinta aluetta, koska näillä leveyksillä niiden rauhaa ei pääse häiritsemään mikään.
Ennen vanhaan lampaiden ja lehmien laidunnus niityllä ja metsissä oli elinkeinon kannalta välttämätöntä ja tavallista. Karhulle tämä tiesi ilmaista ateriaa. Harvasta oli kuitenkaan karhulle hanttiin panijaksi.
Silloin käännyttiinkin Karhu Väinön puoleen. Karhunkaataja Väinö Heikkinen kohtasi metsän kuninkaan silmästä silmään 36 kertaan ja selviytyi jokaisesta voittajana.
Maine leviää
Vähitellen Väinön maine karhunkaatajana alkoi levitä. Pian kunnan miehet tulivat pyytämään, että eikö Väinön tupaa voitaisi järjestää matkailukohteeksi. Ja onpa Väinön parhaimmista karhuseikkailuista julkaistu kokonainen kirjakin.
Tässä yksi niistä.
- Karhu oli lampaan raadellut ja minähän lupauduin kaatoon. Kesä oli parhaimmillaan, yöt oli valosat. Kiivettiin veljen kanssa vahtuulavalle. Alkaa kuulua ripsettä metiköstä, siihenpä tallustelloo iso uroskarhu. Tähtäsin rajavääpeli Julius Piippolalta lainatulla sotilaskiväärillä ja sain lavoille ammuttua, se siihen nypsähti ja alkoi peppuroija, örähteli. Siitä hyppäsikin ylös ja juoksi mehtään pakosalle. Sain koirille verijälet ja menin perään. Puolisen kilometriä matkoo, siellä alakaa koirilla seisontahaukku, pelokkaana häntä koipien välissä. Huomaan, että siinä ison metän pohjalla se poikittain lytköttää, välimatka 18 metriä. Karhu hyppäsi ylös ja lähti kohti laukkaamaan. Matkan varrella sain niin hyvän osuman, että luoti oli osunut silmän alle, kulkennut kurkun ja sydämen kautta ja peräpukamassa oli nahkan alla reikä.
Matkaa karhuun jäi kahdeksan metriä ja ilman kuolettavaa osumaa se olisi tullut päälle. Niin sai alkunsa miehen maine karhunkaatajana.
Nykyisin Väinön kirjahyllyssä komeilee rivissä 36 karhunkalloa. Tuvan puolella on hänen itsensä ampumia ja täyttämiä eläimiä. Viimeisen karhunsa Väinö kaatoi vuonna 1988.
ARTO MIETTINEN
|
|
|
![\"\"](\"banners/b100610123617b1e.gif\")
