|
|
Karjalan Maa, Torstaina 16.2.2006 N:o 162
Huoneilman radonkaasu suomalaisten suurin säteilyttäjä - Luonnossa on aina esiintynyt ja tulee esiintymään säteilyä riippumatta ihmisen toimista. Suurimman säteilyannoksen suomalaiset saavat huoneilman radonista, tarkastaja Eija Venelampi Säteilyturvakeskukselta rauhoittelee ranskalaisyrityksen ja eräiden muidenkin ylikansallisten kaivosyhtiöiden vanhojen uraanikaivosalueiden valtaus- ja tutkimusaikeiden nostattamaa kohua. Radonmittauspurkki on helppo ja halpa tapa mitata huoneilman radonpitoisuus. | Kun kyse on vasta tutkimusaikeista ja varsinainen kaivoksen avaaminen vaatii valtioneuvoston luvan, kohua ja uhkakuvien levittämistä Venelampi pitää vähintäänkin ennenaikaisena.
- Joka paikassa säteilee jonkin verran. Maaperä jalkojemme alla sekä betoni- ja tiiliseinät ympärillämme säteilevät. Avaruudesta peräisen olevalle säteilylle joudumme alttiiksi kaikkialla - lentokoneessa enemmän kuin maan pinnalla. Me myös syömme, juomme ja hengitämme radioaktiivisia aineita, Säteilyturvakeskus tiedottaa nettisivuillaan.
Suomalaisten
säteilyannos
3,7 millisievertiä
Suomalaisen keskimääräinen säteilyannos eri säteilylähteistä on vuodessa keskimäärin noin 3,7 millisievertiä. Tästä noin kaksi millisievertiä aiheutuu sisäilman radonista. Kehossa olevista luonnon radioaktiivisista aineista aiheutuu noin 0,3 millisievertiä ja röntgentutkimuksista noin 0,5 millisievertiä. Tsernobylin laskeumasta arvioidaan aiheutuvan vuositasolla noin 0,04 millisievertin säteilyannos.
- Jo uraanin koelouhintaan tarvittaisiin tarkkoihin selvityksiin perustuvat luvat. Säteilylaki ja ydinenergialaki antavat tarkat ja selkeät rajat ja määräykset niin mahdolliseen kaivostoimintaan kuin syntyvän uraanijätteenkin käsittelyyn ja säilytykseen, Venelampi muistutti,
Tutkimuksesta
kaivokseen
kuluu 10 vuotta
- Ilmassa tuntuu liikkuvan jonkinasteista säikyttelyä. Uraanivarojen tutkimus ja kartoitus ei alueita ja kansalaisia säteilylle altista. Tutkimus ei nosta säteilyarvoja, rahoittelee myös Olli Äikäs Geologisesta Tutkimuskeskuksesta.
Tutkimuksesta kaivostoiminnan käynnistymiseen kuluu vähintään kymmenen vuotta. Jos uraanipitoisuus ja malmio on riittävä, kaivostoiminta edellyttää valtioneuvoston lupaa ja ydinenergialaki raamittaa toiminnan ja antaa velvoitteet myös jätteiden osalta, rahoittelee Äikäs.
Uraaninetsintään aikoinaan kartoitustyössä perinjuurin perehtynyt Äikäs kertoi maailman huomattavimpien uraanikaivosten toimivan tätä nykyä Kanadassa ja Australiassa.
EU:n alueella ainoa tänäänkin toimiva maanalainen uraanikaivos tunneleineen sijaitsee Tsekissä. Malmion ehtyessä se oli tarkoitus sulkea vuonna 2005, mutta uraanin maailmanmarkkinoilla tapahtuneen hinnannousun myötä kaivos sai jatkoaikaa vuoteen 2008.
- Yrittävät siis yhä sitkeästi etsiä, josko uraania vielä joistakin tunnelinurkista lisää löytyisi, Äikäs totesi.
Enon uraanikaivos ja
rikastimo työllistivät
satakunta työntekijää
Uraanin etsinnän alkua Suomessa 50-60 -lukujen taitteen kahta puolta Äikäs kuvaa kokomassaan historiikkikoosteessa ryntäykseksi; ensimmäisiin löytöihin Porvoon ympäristössä ja Pohjois-Karjalassa keskitettiin suuri osa etsinnän panostuksesta. Työt tehtiin nopeasti ja ne vietiin samantein tuotantokokeilujen asteelle hankkeiden taloudellisuuden selvittämiseksi.
Askola oli pieni avokoelouhos, mutta Enossa tutkimuksissa kaivauduttiin avolouhoksen lisäksi tunnelilla vajaan sadan metrin syvyyteen. Uraaniesiintymää jäljitti ensin Atomienergia Oy ja työtä jatkoi Outokumpu Oy.
Molemmat panivat pillit pussiin, kun kaivostoiminta ei kannattanut. Käyntiaikanaan 1960-61 kaivos ja rikastamo työllistivät noin sata henkilöä.
Malmikiveä
nostettiin ylös
40 000 tonnia
Atomianergia Oy:n geologit Enon Hutunvaaraan ja laajoihin etsintöihin Kolin kvartsijaksolle vei enolaisten Justanderin veljesten kotivaaroiltaan vuonna 1957 tekemä uraanilöytö.
Muutaman vuoden aikana yhtiö tutki noin 30 kilometrin pituisen alueen Kolin ja Kaltimon väliltä ja löysi satoja malmilohkareita, sekä kallioista useita uraaniesiintymiä.
Näistä kaksi, Ylä-Paukkajanjärven pohjoispuolella sijaitseva Kunnansuon ja Mårtenssonin esiintymät kairattiin ja koelouhittiin vuonna 1958. Saman vuonna esiintymät määrättiin kaivospiiriin; kaivospiirin nimenä oli ensin Hutunvaara, vuodesta 1959 alkaen Paukkajanvaara.
Yhtiö nosti Paukkajanvaaran kaivoksesta ja Kolin alueen avolouhoksista vuosina 1958-61 malmia runsaat 40 000 tonnia, jonka keskipitoisuus oli 0,1 - 0,2 % U. Tuotanto tyrehtyi malmiesiintymän loppumiseen.
Tunneli järven
alle malmioon
Kolin jakson tutkimukset näyttivät tuolloin vaativan kuitenkin niin paljon tutkimusohjelmaa, ettei Atomienergia Oy katsonut voivansa laajentaa etsintää. Tutkimusalueet ja työn jatkaminen siirrettiin keskinäisellä sopimuksella Outokumpu Oy:lle.
Outokumpu etsi uraania tutkimalla kvarstijaksot systemaattisesti Pohjois-Karjalasta, Kainuusta ja aina Lapin perukoille saakka.
Kolilla sijaitsevan Pienen Ipatin lisäksi yhtiö jatkoi tutkimuksia myös Enossa kairaamalla tunnelin Ylä-Paukkajanjärven alle ulottuvaan Ruunaanniemen esiintymään.
Uraanimalmiota etsittiin 1970 -luvulla Suomessa myös GTK:n ja Rautaruukki Oy:n voimin. KTM:n lisäksi uraanin etsintää rahoittivat pienessä mitassa myös Neste Oy; Kemi Oy ja Lemminkäinen Oy.
Systemaattinen uraaninetsintä lopetettiin vuonna 1975, mutta maailmaa kohdannut öljykriisi herätti uraanin jäljityksen Suomen kallioperästä hetkellisesti vielä 1980-luvulla.
Uraanimalmion
etsinnän
edellytykset
Suomessa
paremmat
kuin koskaan
Vaikka kolmekymmenvuotinen uraaninetsintä ei Suomessa tähän mennessä ole tuottanut tavoiteltuja suuria ja rikkaita malmioita, uraanietsinnän edellytykset Suomessa ovat nyt paremmat kuin koskaan.
- Alueellisella kartoituksella kerätään lisää perustietoa, tekninen valmius on hyvä ja Suomessa hallitaan nykyaikaiset etsintämenetelmät, Olli Äikäs toteaa.
Tiedossa on Äikään mukaan hyvin sekin, millaisia malmityyppejä Suomesta kannattaa etsiä.
- Otollisimpia kohteita ovat rikkaat juonityyppiset ja albiittikivien uraanimalmit esimerkiksi Kittilän alueella, Kuusamossa ja Pohjois-Karjalassa, Äikäs toteaa yhteenvedossaan.
Malmiesiintymän löydön ja kaivoksen avaamisen välillä kuluu tutkimustyöhön vähintään kymmenen vuotta.
- Uraaninetsintää on Suomessa rajoittanut tähän saakka sekä resurssien että ajan puute, Miksi tyrmätä tutkimukset ja kartoitukset, jotka ulkomaalaistaho nyt rahoittaisi, pohti Äikäs.
Seppo Eskelinen
|
|
|
![\"\"](\"banners/b100610123617b1e.gif\")
