|
|
Karjalan Maa, Torstaina 10.11.2005 N:o 123
Vauvoille sanoja silkkipaperitaivaan takaa Usvaisen sininen Joensuun kaupunginkirjaston Muikkunen-sali kuulostaa maanantai-iltaisin ihan toiselta kuin päiväaikaan. Kymmenkunta vauvaa saapuu äiteineen tai isineen runon ja lorun maailmaan, silkkipaperitaivaan taakse vapaaopiston vauvasanataideryhmään. Äidit ja ohjaaja Outi Juurikainen lukevat yhteen ääneen runoja; lapset komppaavat hihkumalla, taputtamalla, köröttelemällä ja kikattamalla.  Hertta Kontio tulisi silkkihuivin takaa esille vaikka sata kertaa. Huivia heiluttelee äiti Teija Kontio. | Sitten on äitijumpan vuoro ja lapset pääsevät liitelemään äitiensä syliin korkealla ja yhä korkeammalle. Välillä hiljennytään hetkeksi kuuntelemaan musiikkia, ja kun ohjaaja levittää kassillisen nalleja, jokainen tietää mitä seuraa: niistä saa käydä hakemassa yhden mukaan seuraavien leikkien ajaksi. Kun nalleille ja lapsille loruteltu sydänlämpöisiä runoja, on huivien vuoro, ja silkkihuivien takaa löytyy hymyileviä ja kujertavia aarteita.
- Tämä taitaa olla Hertasta mukavinta! huomaa Hertan äiti Teija Kontio tyttären kihertäessä onnellisena sylissä.
- Vauvasanataiteesta innostuin, kun kuulin, että sellaista on harrastettu Oulussa Nukun sanataidekoulussa syksystä 2003 alkaen. Nukusta sain vinkkejä ryhmän toteuttamiselle. Eppu Nuotion Silkkipaperitaivas-kirja ja Hannele Huovin ihana vauvalorukirja Vauvan vaaka ovat tärkeitä lähteitä. Ja tietysti se, kun kotona on kaksi pientä lasta ja heidän kanssaan on ennättänyt syntyä oma loruvarasto, ryhmän vetäjä sanataidekasvattaja Outi Juurikainen kertoo.
Vanha asia - uusi sana
Vauvasanataide on vielä uusi sana ja käsite koko maassa, ja erityisesti täällä Pohjois-Karjalassa.
- Tämä on mukavaa ja haastavaa puuhaa. Asia on niin uusi, että melkein kaiken saa kehittää itse ja nämä vauvat ja vanhemmat ovat myös miun opettajia tässä työssä, sanataidekasvattaja Outi Juurikainen sanoo.
Asiana vauvoille loruttelu ja runoilu eivät ole uusia juttuja:
- Ennen muinoin loruja harrastettiin paljon enemmän jo ihan sen takia, että ei ollut televisioita ja niin hirveästi tavaraa. Nyt loruttelu on paljon vähäisempää, vaikka vauvamuskarit ovat olleet jo jonkin aikaa suosittuja, Juurikainen arvioi.
Tähän saumaan vapaaopiston vauvasanataideryhmä tulee tarpeeseen:
- Lorut ovat tärkeää vuorovaikutusta ja sitä, että lapsi saa paistatella huomion keskipisteenä. Tämä on perinteen välittämistä ja myös uuden perinteen aloittamista. Lapsen kieli ja sanavarasto rikastuvat ja toivottavasti heillä on myös mukavaa!
Helppo lähteä mukaan
Eine Ikonen löysi vauvasanataideryhmän vapaaopiston ohjelmasta, innostui asiasta ja ilmoitti tyttärensä Annin ryhmään.
- Anni on vähän sellainen sooloilija ja tykkää toimia oman päänsä mukaan. Mutta hän saa tästä ryhmästä itselleen aika paljon, löytää erilaisia sanoja, ja saattaa vaikka huomenna alkaa muistelemaan niitä kotona, Eine Ikonen kuvaa opittujen runojen ryhmänjälkeistä elämää.
Virpi Hassinen tuli ryhmään tyttärensä Heta-Lotan kanssa.
- Ei minulla ollut tästä asiasta minkäänlaista mielikuvaa, jotakin loruttelua ajattelin tämän olevan. Mutta Silkkipaperitaivas oli ryhmän nimenä ihana ja sitten päätettiin tulla, Virpi Hassinen kertoo.
- Ihan aluksi Heta-Lotta vierasti vähän paikkaa, mutta nyt hän on kyllä jo tottunut tähän tilaan, Hassinen kertoo. Myös suosikkiruno on löytynyt:
- Kaikki ratsastusaiheiset runot, joissa körötellään ovat mahdottoman mukavia, Virpi Hassinen kertoo ja Heta-Lotta tuntuu olevan siinä äidin polvella ihan samaa mieltä.
Pia Paananen
|
|
|
![\"\"](\"banners/b100610123617b1e.gif\")
