|
|
Karjalan Maa, Perjantaina 12.8.2005 N:o 85
Sointuja aalloilla Aalloilla ei keinunut pieni lautta vaan iso paatti, Koli III Pyhäselän vesillä viime keskiviikkona kun 130 henkeä oli tullut nauttimaan laadukkaasta musiikista Sointu-nimiselle risteilylle.
Letkeä tunnelma oli varmasti myös eräs syy, miksi ihmiset pakkautuivat laivaan yhden illan kestävälle risteilylle. Vuodesta 2003 järjestetyt Sointu-risteilyt ovat kasvattaneet suosiotaan, sillä tämän kesäiselle matkalle eivät kaikki halukkaat päässeet mukaan.
Folkswagen-yhtye esittää melodioillaan Venäjästä, itäisestä Suomesta ja Karjalasta kertovia kappaleita tanssittavaan tahtiin. | Onni kuitenkin suosi niitä, jotka reissuun pääsivät. Tunnelman nostattajina toimi kolme varsin erinomaista kokoonpanoa, kukin omalla tavallaan hurmaten.
Piano- ja haitarimusiikin ystävät saivat nauttia Kemal Achourbekovin (piano) ja Pasi Hirvosen (haitari) sulosävelistä, jotka sopivat enemmän kuin paremmin saaristomaisemaan. Laivan keinuessa kelpasi seurata niin ohi lipuvia maisemia kuin taiturimaisen kosketinsoittajan ja instrumenttinsa hyvinkin kelvollisesti hallitsevan hanuristin esitystä.
Hattuja siellä ja täällä
Erityisesti nuoremman väen hurmaajana toimi parin vuoden ajan mainettaan kasvattanut koko perheen yhtye Hullut Hattuset. Kuka tahansa yhtyeen jo ennestään nähnyt tietää, että esityksen aikana ei olla missään staattisessa, tylsän kohmettuneessa tilassa.
Ei, tämä bändi ottaa yleisönsä aina laivan viimeistä kolkkaa myöten. Hatut vaihtuvat varsin vilkkaaseen tahtiin ja niin lapsilla kuin vähän vanhemmillakin riittää ihmettelemistä. Ja nauramista. Sanoitukset ovat välillä suorastaan hulvattomat, kun nämä neljä nuorta miestä laittavat pallon pyörimään.
Kysehän Hattusten esityksessä on maailmanympärimatkauksesta. Korkeiden kuusien kätköstä siirrytään lännenpuoleiseen naapurimaahan eriparimiehen luo, jolla on näkymätön vaimo ja Musti-kissa. Ja voi sitä hirveyttä kun kurahousut täytyy kiskoa jalkaan. Matkustajien onneksi Ville Karttusen (laulu, kitara) toive toteutuu, eli matkustajien ei tarvitse kaivaa kurahousuja esiin, sillä paatti ei heilu niin pahasti.
Kiinan maalla syvästä kuopasta löytyy mörkö, mutta aivan kiltti sellainen, sillä hän antaa arkustaan hopeiset kulkuset, jotka poistaa kaikki synkät ajatukset. Ukkosukko uhkaa laivan yllä, sillä on siivet ja salamoita tulee suusta. Tarkemmin katsottuna se onkin lohikäärme, joka on kylmissään saatuaan vettä niskaansa. Lohikäärme pääsee töihin, saunan kiukaaseen puhaltamaan ja ylälauteilla lasten kanssa istumaan.
Lemmenlaiva muuttuu lopulta sukellusveneeksi ja painuu Pyhäselän pohjaan, missä kaloista vanhinkin tanssii. Tässä vaiheessa yleisö on jo niin villissä, että aikuisväestökin työntää innoissaan evillä vauhtia Yamaha Turbo 300A:lle, ettei se osu kohdalle. Aplodit ovat arvattavasti raikuvat.
Silmän, korvan ja kielen iloa
Sointu-risteilyllä muiden mukana seilaavat Seija Juvonen ja Anna-Liisa Miinalainen. Juvonen kertoo, ettei ole ennen Koli III:lla kulkenutkaan, mutta on mielissään kun pääsi mukaan. Tämän kyllä ymmärtää, jos vähänkään seuraa risteilyn ohjelmistoa.
Miinalainen kertoo käyneensä aikaisemmin ravintola Wanhassa Jokelassa kuulemassa Sointu-klubeja. Innostus astua laivaan elävän musiikin pariin on siis tässäkin tapauksessa ymmärrettävissä.
Aurinkokannella matkustajille murkinaa valmistava Jerry Infante kertoo olleensa mukana Sointu-risteilyillä vuoden 2003 kesästä alkaen. Filippiineiltä kotoisin oleva, Suomessa 13 vuotta asunut Infante toimii kokkina tällä komealla matkustajalaivalla.
– Hienolla laivalla tarjoillaan hienoa ruokaa. Emme kuitenkaan kilpaile muiden ravintoloiden kanssa, joten ruoka on kohtuuhintaista, kertoo Infante.
Kokki ojentaa kysymättä toimittajallekin makoisia maistiaisia. Musiikkia kuunnellessa rapisee paistettujen muikkujen pyrstöt suussa ja maku on mitä herkullisin. Myös katkarapuwok on nautittavan arvoista.
Tunnelmaa tulevaisuudessakin
Pelkkää vatsan täytettä ei ilta kuitenkaan tarjoa. Hatusta saa pitää kiinni kun käy vilkaisemassa vauhtia laivan perässä. Sisävesilaivan tunnelmaa voi yrittää kuvata sanoin, mutta todellisuudessa sen voi aistia oikeanlaiseksi vasta kun käy itse laivassa.
Illan viimeistelevä joensuulaisyhtye Folkswagen osaa nostattaa erikoislaatuista tunnelmaa entisestään.
– Olemme Bermudan kolmiossa, kertoo yhtyeen laulaja Timo Munne.
Ei sentään varsinaisessa laivojen eksymispaikassa, vaikka yhtyeen musiikin kiehtoviin syövereihin pääseekin sukeltamaan. Bermudan kolmiolla Munne viittaa Suomeen, Karjalaan ja Venäjään, siihen myrskyn silmään mistä heidän rockhenkiset kappaleensa kertovat.
Sointu-risteilyn taustavoimat kulttuuriravintola Wanha Jokela, levy-yhtiö Pilfink Records ja Koli III:n omistava laivayhtiö Saimaa Ferries ovat onnistuneet työssään ansioituneesti. Yhteistyökumppanit pohtivatkin jo Sointu-risteily-idean laajentamista seuraavalle kesälle.
Rock-risteily, jazz-risteily, lastenmusiikkiristeily, kansanmusiikkiristeily... Kuulijoita ja kävijöitä varmasti riittää, varsinkin jos ideat erilaisen elävän musiikin teemasta toteutuu.
Katja Laakkonen
|
|
|