Karjalan Maa
Etsi ja löydä
 
Karjalan Maa, Perjantaina 15.8.2003 N:o 84


Intohimona nuket

Joensuulaisen Marina Lawrowskan, 32, nukkenäyttely on ollut kesäkuun alusta asti esillä Joensuun kaupunginkirjaston lastenosastolla. Nyt on käsillä näyttelyn viimeinen viikko, mutta Marina suunnittelee jo suurempaa näyttelyä Joensuuhun syksyksi.



Nukentekijä Marina Lawrowska ja Flora-nukke. Tällä hetkellä Marinalla on työn alla syksyksi suunniteltu näyttely.
- Olen tehnyt nukkeja aivan lapsesta asti, ne ovat minulle ainainen intohimo ja ilo, Marina kertoo.

Marinan nuket syntyvät vilkkaan mielikuvituksen ja kirjallisuuden avulla. Myös ympäröivä todellisuus ja ihmiset, joita hän tapaa, antavat aiheita nukkeihin.

- Teen enimmäkseen karaktäärinukkeja, eli luonnekuvia erilaisista henkilöistä. Toki teen ihan millaisia nukkeja vain, jos tekemisessä on mielenkiintoinen henki.

Kirjaston näyttelyyn taiteilija teki lapsia ajatellen satuhahmoja. Satuteeman ympäriltä hän valmisti erilaisia saduissa esiintyviä arkkityyppejä, kuten pahan äitipuolen, noitia, aallottaren ja prinsessan. Mistään tietystä sadusta hahmot eivät ole peräisin ja nimet, kuten Myrtti, Seitikki, Lorelei, Emma, Klara Konnanen ja Flora ovat taiteilijan omasta päästä.

Lahjaksi
muotokuvanukke?

Ajan myötä Marina on kehittynyt nukkien tekijänä.

- Nyt näen enemmän vaivaa ja henkilökohtaisen hengen luominen kuhunkin nukkeen on kehittynyt. Myös materiaali on muuttunut. Aivan ensimmäiset nuket tein kokonaan kankaasta, nyt käytän cermit-massaa, joka poltetaan uunissa kovaksi ja sitten maalataan.

Alussa Marina teki paljon historiallisia hahmoja, koska hän on ollut aina kiinnostunut esimerkiksi keskiajasta ja renessanssista. Nyt Marinan erikoisuus ja päätuote on nuken muotoon valmistetut muotokuvat, joita hän tekee erityisen mielellään. Niissä hän tuo esiin mallin persoonan ja esimerkiksi harrastukset ja kiinnostuksen kohteet saa liitettyä nukkeen ja sen taustaan. Moniulotteisuus tekee muotokuvasta erikoisen.

- Tilauksia omasta tai jonkun toisen muotokuvista tulee koko ajan enenevissä määrin. Esimerkiksi syntymäpäivälahjaksi näitä menee paljon. Käsittääkseni Suomessa ei ole muita nukketaiteilijoita, jotka valmistaisivat muotokuvanukkeja.

Tilaustöitä Marina tekee muutenkin jatkuvasti, esimerkiksi eräs teatteriohjaaja on tilannut jo kymmenen nukkea roolihahmoistaan.

- Tavoitteena on elää nukeilla, mutta onneksi minulla on taustalla kuitenkin akateeminen loppututkinto. Nämä kaksi alaa voi yhdistää aivan mainiosti.

Marina on filosofian maisteri ja lukenut pääaineenaan venäjää, minkä ohella hän opiskeli myös taideaineita. Pro gradu -työssään hän yhdisti akateemisen tutkimuksen ja taiteen, mutta nukkien tekemistä hän ei ole koskaan varsinaisesti opiskellut missään. Haaveissa kuitenkin siintää marionettinukkien tekeminen ja alan opiskelu esimerkiksi Prahassa, missä nukketeatteri ei ole vain lapsille suunnattua. Taiteilijan ensimmäinen näyttely oli 1980-luvun puolivälissä silloisen Yhdyspankin tiloissa Joensuussa. Vuonna 1993 hänellä oli yliopistolla nukkenäyttely Nikolai Gogolin romaanin Kuolleet sielut henkilöistä.

“Ihania persoonia!”

Yhden nuken tekeminen kestää kymmeniä tunteja, tarvittava aika vaihtelee hahmon mukaan. Koskaan Marina ei ole jättänyt yhtään nukkea kesken.

- Niin pahoja ongelmia ei ole ollut, ettei niistä olisi selvitty. Vaikka kyllähän jokaisen nuken työstämisessä on aina omat niksinsä.

Nukkien tekemisessä vaaditaan kärsivällisyyttä, silmää yksityiskohdille ja ennen kaikkea mielikuvitusta. Marina on monipuolisesti taiteellinen ja harrastaa piirtämistä, maalamista ja käsitöitä. Nukkien tekemisessä häntä viehättää loputon ilo ja onnistumisen sekä luomisen riemu.

- Työ nukkien parissa värittää jokaista päivää. Saatan tehdä paria nukkea yhtä aikaa, mutta yleensä yksi nukkepersoona vie ajatukset niin täysin, että se täytyy tehdä loppuun ennen kuin aloittaa seuraavan.

Tähän mennessä tärkein nukke taiteilijalle on hänen äidistään tekemänsä muotokuva, joka on satuhahmojen lisäksi esillä kirjastolla.

- Olen todella tyytyväinen, kun se onnistui.

Kaupunginkirjaston näyttely on kirvoittanut kävijät kirjoittamaan kiitoksia Marinalle esillä olevaan vieraskirjaan.

“Taidokasta!”, “Upeita, elämyksiä herättäviä”, “Olet upea taiteilija” ja “Ihania persoonia”, ihmiset ovat kirjoittaneet. Satumaailman nuket ovat selvästi tehneet vaikutuksen niin isoihin kuin pieniin ihmettelijöihin.

Anne Rask


« Etusivulle « Lähetä viestiä toimitukselle
© Karjalan Maa, Pankakoskentie 8, PL 98, 80101 Joensuu | KM-Yhtymä | Design & CMS by Mainostoimisto Fabrik