Karjalan Maa
Etsi ja löydä
 
Karjalan Maa, Perjantaina 26.6.2009 N:o 69


Karhu rikkoi mehiläispesiä Rääkkylässä

Rääkkyläläinen maatalousyrittäjä Teuvo Sallinen koki juhannusaaton aattona varsin ikävän yllätyksen. Käydessään mehiläistarhallaan Sallinen havaitsi karhun kaataneen yhden pesistä ja pistelleen hunajan poskeensa. Muutama päivä myöhemmin vastaavanlainen vahinko kävi ilmi myös toisella Sallisen omistamalla mehiläistarhalla.


Hunajan makuun päässyt nalle vieraili Teuvo Sallisen mehiläistarhalla juhannuksen tienoilla.
- Näillä tarhoilla on etäisyyttä noin kolmisenkymmentä kilometriä, joten asialla lienee ollut kaksi karhua, maatalousyrittäjä pohtii.
Mehiläispesiä Sallisella on kaikkiaan kolmisenkymmentä, joten tarhaustoiminnan jatkuminen ei ole vaarassa.
- Vahinkojen paljastumisen jälkeen suojasin pesät sähköpaimenilla. Ainakin tällä hetkellä säät näyttävät hyviltä hunajasadon kannalta, joten ihan hyvillä mielin tässä tarhausta jatketaan.

Vahingot satojen
eurojen suuruiset

Rääkkylän kunnan maaseutusihteeri Raita Joutsensaari kertoo, että karhut rikkovat Rääkkylässä vuosittain keskimäärin kaksi tai kolme mehiläispesää. Kevään ja alkukesän aikana karhut ovat tiettävästi vierailleet ainoastaan Sallisen mehiläistarhoilla.
- Jokainen tapaus on tietysti harmillinen yksittäisen viljelijän kannalta. Valtio korvaa tällaiset petoeläinvahingot, mutta viljelijän maksettavaksi jää aina tietty omavastuu, Joutsensaari sanoo.
- Keskimäärin yhden pesän rikkoutuminen aiheuttaa noin viiden sadan euron suuruiset vahingot.
Joutsensaaren mukaan mesikämmenien aiheuttavat vahingot eivät rajoitu millekään tietylle alueelle.
- Karhujen aiheuttamia vahinkoja on tapahtunut eri puolilla Rääkkylää.
- Mehiläistarhat eivät ole ainoita paikkoja, joilla karhut ovat tehneet tuhojaan. Eräänä syksynä karhu vei vuonan lammastilalta, ja myös ajorehupaaleille on vahinkoja tehty.
Motiivi on kaikissa tapauksissa ollut sama.
- Ruokaahan ne karhutkin etsivät, Joutsensaari tuumaa.

Sähköpaimen
ennaltaehkäisee

Pohjois-Karjalan riistanhoitopiirin riistapäällikkö Juha Kuittinen kertoo, että kuluvan kesän aikana karhut ovat aiheuttaneet vahinkoja useille pohjoiskarjalaisille mehiläistarhoille.
- Tohmajärven ja Kiteen alueella karhut ovat rikkoneet viitisentoista mehiläispesää.
- Viime vuosina karhujen aiheuttamat vahingot ovat kuitenkin olleet vähentymään päin, sillä varsin moni tarhaaja suojaa pesänsä sähköpaimenin. Jos sähköpaimen on huollettu ja toimiva, ei karhut siitä läpi tule.
Riistapäällikön mukaan valtaosa karhujen aiheuttamista vahingoista kohdistuu juuri mehiläispesiin.
- Toki myös joitakin kotieläimiin kohdistuneita vahinkoja sattuu; tällöin karhut käyvät tavallisimmin lampaiden kimppuun.
Mesikämmenet saattavat Kuittisen mukaan vierailla hunaja-apajilla yhtä lailla niin keväällä, kesällä kuin syksylläkin.
- Sulan maan aikaan. Mitään sen kummempaa säännönmukaisuutta ei ole karhujen liikkeissä havaittu.
- Alkukeväällä luonnossa on tarjolla vähemmän ruokaa kuin esimerkiksi keskikesällä, ja syksyllä taas karhut tankkaavat talvea varten, Kuittinen luonnehtii.
Joissain tapauksissa mehiläistarhalla on vieraillut karhuemo pentuineen, toisinaan taas hunajalla on herkutellut yksinään liikuskeleva nalle. Kuittisen mukaan säännönmukaisuutta ei ole havaittavissa tässäkään suhteessa.
Eniten vahinkoja karhut aiheuttavat siellä, missä mehiläistarhaustakin on eniten.
- Keski-Karjalassa mehiläistarhausta harjoitetaan eniten. Toki myös muualla maakunnassa tarhoja on, joten karhut aiheuttavat vahinkoja eri puolilla Pohjois-Karjalaa, Kuittinen tietää.
Pohjois-Karjalan metsissä tallustelee Kuittisen mukaan noin viisisataa karhua.
- Näistä vain noin kaksi tai kolme prosenttia on sellaisia, jotka käyvät mehiläistarhoilla. Mutta kun karhu kerran pääsee hunajan makuun, siitä tulee varsin aktiivinen mehiläistarhoilla kävijä.


Hanna-Leena Kunttu


« Etusivulle « Lähetä viestiä toimitukselle
© Karjalan Maa, Pankakoskentie 8, PL 98, 80101 Joensuu | KM-Yhtymä | Design & CMS by Mainostoimisto Fabrik