Mielipide
Talousasiat nousemassa koko vaalikauden suureksi kysymykseksi Vappu sujui loistavassa kevätsäässä ja ilmassa oli kesän tuntua, kun uusia ajankohdan lämpöennätyksiä tehtiin eri puolilla Suomea. Kontiolahdella oli toritapahtumassa paljon ihmisiä mukana. Kiitos Kontiolahden keskustalle mahdollisuudesta olla puhumassa tilaisuudessa. Lämpimät säät ovat jo ohi vähäksi aikaa, mutta varma merkki kesästä on jo nautittu ja muutaman viikon päästä alkaa todellinen kesä.
Tummia pilviä talouden taivaalla Talousennusteet ovat synkenneet vuoden alun jälkeen koko ajan. Tutkimuslaitosten mukaan tämän vuoden talouskasvuksi suomessa ennustetaan hieman reilua 2 prosenttia, mikä sekin tuntuu tällä hetkellä liian uskaliaalta. Syytä suureen huolestumiseen ei ole, sillä kansantaloutemme on hyvässä kunnossa 90-luvun alun lamaa edeltävään aikaan verrattuna. Kotitalouksien velkaantuminen on kuitenkin noussut sille tasolle, että velkojen määrä ylittää monella maksukyvyn. Erikoisesti monella nuorella perheellä on asuntovelkaa sietämättömän paljon. Inflaatiota ei kannata huutaa velkojen maksajaksi, koska siitä ei hyödy kukaan, ei varsinkaan työpaikastaan huolta kantava velallinen. Maailman talouden perinteinen veturi USA vaikeroi omien asuntoluottojensa kanssa. Paljon vakavampien kuin on uskottukaan. USA:n kriisi leviää koko maailmantaloutta heikentämään ja se on syytä ottaa vakavasti Suomessakin. Jos kriisin syvyys uhkaa talouskasvua vakavasti, voi Suomenkin kasvu jäädä jo tänä vuonna reilusti alle 2 prosentin. Joka tapauksessa velan varassa oleva talous jonakin päivänä törmää vaikeuksiin ja niin on nyt käymässä. Suomessa on panostettava kaikki mahdollinen paino kotimaisen inflaation torjuntaan ja ostovoiman lisäämiseen. Ruoan ALV:n alentaminen tulee vuoden 2009 syksyllä ja moni on puhunut alennuksen aikaistamisesta. Viimeksi puoluesihteeri Jarmo Korhonen esitti tätä, mutta pääministeri torjui vapun aikana esityksen tuoreeltaan. Tuloveroja kevennetään hallitusohjelman mukaan 1,1 miljardilla eurolla. On syytä valita huolella oikea hetki päätökselle ja kannattaa harkita jopa veroalen lisäämistä, jotta kotimarkkinoiden kasvu korvaisi hiljenevää ulkomaista kysyntää. Hallitusohjelmaa kirjoitettaessa näitä talousmurheita ei ollut, mutta tämä hallitus tekee seuraavia isoja päätöksiä talouden muutosten takia. Syytä paniikkiin ei ole, mutta valmiutta nopeisiin päätöksiin pitää olla koko loppuvaalikauden ajan. Metsätaloudesta mainittua Hallitusohjelmaan merkitty metsätilojen perintöverouudistus jää toteutumatta ja se on mielestäni paha virhe. Asiasta väännettiin kättä hallituksessa pitkään, jotta metsätilat olisivat olleet mukana, mutta lopputulokseksi neuvotteluissa tuli metsävähennyksen laajentaminen nykyisestään. Vaikka näillä kahdella asialla on hyvin tekemistä toistensa kanssa, voi syntynyttä ratkaisua pitää laihana lohtuna pitkän neuvottelurupeaman jälkeen. Valitettavasti metsätiloja ei edelleenkään lueta yritystoiminnan piiriin. Toivottavasti seuraavan hallituksen ohjelmassa lukee, että perintöverosta luovutaan kokonaan. Metsävähennysratkaisu ei valitettavasti palvele kuin pientä joukkoa harvoja ja valittuja. Metsävähennystä voi käyttää hyödykseen vain vapaata, sijoitettavaa rahaa omaava henkilö. Heitä ei perinteisessä maa- ja metsätaloudessa ole pieni vähemmistö. Koko suomalaista metsäpolitiikka vaivaa tavaton ennakkoluuloisuus. Mitään isoja, metsätaloutta palvelevia päätöksiä ei uskalleta tehdä muutoin kun ison pakon edessä. Vaikka viennistämme metsäteollisuuden tuotteet edustavat enää hieman yli 20 prosenttia, on koko metsäsektorin arvo Suomelle elämän ja kuoleman kysymys. Bioenergiasta puhutaan nyt jokaisessa juhlapuheessa, mutta ilman toimivaa metsäteollisuutta edes bioenergian käyttökään ei toimi. Jotta metsiemme käytön vakava pattitilanne saadaan laukaistuksi, on metsätalouden myyntivero laskettava 20 prosenttiin. Ajatus tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta useimmalle päättäjälle, mutta jos vaihtoehtona ovat valtaisat supistukset koko metsäsektorilla, niin muuta vaihtoehtoa ei meillä ole. Metsä sijoitusmuotona on hyvin kaukana pörssiosakkeista ja asuntosäästämisestä. Tuottoa saa vain vuosikymmenten työn jälkeen. Miksi sitten verotetaan kuten pörssi- ja kiinteistökauppatuottoa. Tiedän, että esitykseni on rohkea, mutta keinot alkavat olla vähissä. Olisi mielenkiintoista nähdä, mitä todella tapahtuisi, jos hallitus toisi verokannan alennuksen eduskuntaan. Silloin punnittaisiin opposition todellinen into harjoittaa hyvää aluepolitiikka sekä maa- ja metsäpolitiikkaa. Tätä on esiintynyt varsinkin demarien joukossa viime päivinä. Joka tapauksessa kotimaisten metsien hakkuita pitää saada lisättyä todellisilla veroporkkanoilla, keppiä ei kannata kokeilla. Vapun jälkeinen poliittinen elämä tuo mukanaan opposition välikysymyksen käsittelyn eduskunnassa. Hallitusta tuo kysymys ei uhkaa, olihan yliopistouudistusta viime kaudella käynnistämässä demariministerin johtama opetusministeriö. Välikysymyksiä ja mielipidetiedusteluja tulee ja menee. Viime mainitusta oli viikonloppuna yksi kyselytulos, joka oli meille hieman alavireinen. Jos haluamme olennaisen parannuksen tuohon kannatuslukuun, kannattaisi nopeasti laittaa haja-asutusalueen jätevesiasetus uuteen uskoon, jotta maaseudun ihmisiä sortava vääryys saataisiin pois ihmisten mielistä ja kukkarolta. Tämä on meidän ministerimme käsissä. Hyvää kevään jatkoa maakuntaan, tavataan kevään aikana maakunnan eri puolilla. 5.5.2008, Hannu Hoskonen, kansanedustaja | 0 kommenttia © Karjalan Maa, Pankakoskentie 8, PL 98, 80101 Joensuu | KM-Yhtymä | Design & CMS by Mainostoimisto Fabrik
|
|