Jos sanon, että tämä on Matti Vanhasen toiseksi viimeinen, en tarkoita hallitusta.
Tarkoitan vaalikampanjaa puoluejohtajana. Viimeinen on sitten ensi kesäkuussa, kun meille valitaan uudet euroedustajat.
Ja tarkoitan sitä, että keskustalla on puoluejohdossaan iso imago-ongelma. Asiantuntijuus on aina arvossaan. Silti poliitikonkin pitää näyttää myös ihmiseltä.
Keskustan johdosta löytyy varsin vähän arkielämän inhimillisiä piirteitä, ilmeitä ja eleitä. Matti Vanhasen tiedämme, tasaista ja harmaata kuin Limingassa tihkusateisena syyspäivänä. Varapuheenjohtajistakaan ei löydy räiskähtelevää persoonallisuutta ja eivätpä nuo kovin paljoa julkisuudessakaan ole olleet esillä. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan kasvoilla on tilanteessa kuin tilanteessa yksi ja sama huomista maailmanloppua enteilevä ilme. Vanhasen ministerijoukkueessa pirteyttä edustaa vain Anu Vehviläinen. Muun porukan mielen- ja ruumiinkielestä ei voi lukea erityistä viestiä keskustalaisesta ilosanomasta.

Viime vuonna vielä näihin aikoihin meillä keskusteltiin paljonkin siitä pääministerin näkemyksestä, ettei ministereiden tule keskustella keskeneräisistä asioista, ettei niihin saa ottaa ainakaan julkisesti kantaa ja että erityisen pahasta on ottaa kantaa toisen ministeriön asioihin.
Keskustan ministeriryhmä näyttää ottaneen ohjeen kirjaimellisesti. Siksi voisikin vähän kummastella sitä, että esimerkiksi ulkoministeri Stubb saa kaikessa rauhassa puhua ja touhuta mitä lystää. Taannoin hän herätti poliittista paheksuntaa asettamalla ns. imagotyöryhmän miettimään Suomi- kuvaa maailmalla. Asia kuuluu muille ministeriöille, esimerkiksi Mauri Pekkarisen Temmille. Stubb ei ole saanut tempustaan tukkapöllyä.

Keskustelemattomuus taitaa olla enemmän pahasta kuin hyvästä. Pelkkä asiat asioina linja on varmasti hyvää johtamista, mutta ulospäin, äänestäjille, politiikan pitää näyttäytyä muunakin kuin ilmeettömänä faktaluettelona.
Tämä tuli selkeästi esiin kun kuntavaalikeskustelut käynnistyivät televisiossa. Ensimmäisessä kolmen suuren puolueen tentissä demareiden Jutta Urpilainen ja kokoomuksen Jyrki Katainen juttelivat Matti Vanhasen ylitse ja ohitse.
Kolumnin otsikko viittaa juuri tähän asiaan, jota rohkenen pitää suoranaisena keskustan ongelmana.
Voi olla, että Matti Vanhanen on jossakin määrin pääministeriasemansa vanki. Silti pelkkä pitäytyminen mahdollisimman tarkoin vain faktoissa ei riitä. Ei varsinkaan, jos senkin tekee niukan pidättyväisesti. Äänestäjien luottamusta ei saa sillä, että muut tallaavat pääministeripuolueen tylysti jalkoihinsa tv- keskusteluissa.
Johtavan hallituspuolueen pitää johtaa keskustelua, pitää ote käsissään. Jos se ei sitä tee niin vain harva mieltää sen johtavaksi hallituspuolueeksi.

Eikä ripaus inhimillisyyttäkään ole pahitteeksi. Jyrki Kataisen ilmeily menee kyllä jo yli hyvästä, sekin syö uskottavuutta.
Mutta katsokaa esimerkiksi demareiden Jutta Urpilaista. Asioista hän enimmäkseen usein tai vähemmän pihalla ja latelee enimmäkseen sisällöttömiä fraaseja. Demareiden kova ydin puristelee peloissaan nyrkkejään, turhaan. Eivät äänestäjät mieti Urpilaista näissä vaaleissa tulevana pääministerinä, he reagoivat siihen miltä näyttää ja tuntuu.

Kuntavaaleihin on aikaa kolme viikkoa. Siinä ajassa ehtii nykyään tapahtua politiikassa paljon. Ja ehtii tehdä paljon.
Jos keskusta meinaa pitää asemansa sen on tehtävä paljon. Kirkastettava ilmeensä perinpohjaisesti. Kasvoille pitää löytyä hymyä ja naurua, puheisiin pitää uskaltaa ottaa myös kevyttä läppää ja huumoria, ruumiinkielen pitää huokua lämpöä eikä tulevaa talvea. Ja sitten pitää ottaa keskustelun johtajan rooli ja pitää se.
Jos jatketaan ilmeellä jota ei juuri harmaasta tapetista erottaisi, niin pronssi parempaa ei ole luvassa.




Pekka Puustinen